Ehdimme kiertämään ennestään meille tuntematonta rataa lauantai-iltana sen verran, että pääsimme näkemään kaikki tiit ja heittämään avaukset. En alkanut heittämään ylämäkiväyliä ollenkaan, mikä on tietysti näin jälkikäteen ajateltuna huono asia, sillä ne eivät olleet kisassa millään tasolla tuttuja. Muutenkaan emme heittäneet väyliä loppuun, eli melko pintapuolista oli tuo tutustumisemme. Heittokättä piti kuitenkin säästellä. Rata todettiin haastavaksi, mutta monipuoliseksi. Paikka oli upea ja näin naisihmisinä minua ilahdutti huoltorakennus, jossa oli wc ja kahvio sekä mahdollisuus jopa käydä suihkussa.
Sekaparikisojen yksi hienoja puolia on sen anti parisuhteelle, mikäli on valinnut kilpailuparikseen kumppaninsa. Meille Hollen kanssa on alusta asti ollut selvää lajissa kuin lajissa, että kilpailemme yhdessä. Olemme nautinnonhakuisia kisaajia, joille voittaminen ei ole kilpailuista saatavista anneista se tavoiteltavin. Tärkeintä on tehdä asioita yhdessä.
Kauden pääkisaa edeltävän yön vietimme rivitalomajoituksessa Ähtärin Honkiniemessä, rauhallisella paikalla järven rannalla. Aikomuksena oli levätä hyvin pitkän ajomatkan ja treenikierroksen jälkeen. Mutta mitä tapahtuukaan yöllä klo 3:45 - Holle avaa radion kuunnellakseen kuinka Antti Ruuskaselle käy Olympiafinaalissa! Öö.. eihän tämän ihan näin pitänyt mennä, mutta kyseessä on kuulemma tärkeä finaali ja sen jälkeen saisimme nukkua. Toinen tosiaan nukkuikin, mutta minä pohdin silmät tiukasti kiinni parisen tuntia avausväyläni heittoa, kisataktiikkaa ja seuraavaa päivää kokonaisuudessaan. Aamu ei alkanut ihan optimiolotilassa, mutta niillä mennään, mitä on :)
Aamiaisella paljastui, että kanssamme saman majoituksen olivat valinneet ainakin Mila pareineen sekä muutama muukin innokas kisaaja. Lähdimme ajoissa pelipaikoille ja siellä oli alunperin ajatuksena heittää muutama avaava harjoitusheitto, mutta sitten kuitenkin se jäi... saisihan sitä sitten kisassa heittää. Pelaajakokouksen jälkeen lähdimme kohti aloitusväyläämme nro 10 yhdessä Sarin ja Markon kanssa. Mukavaa saada heittää noin osaavan parin kanssa! Kilpailutilannettahan meille ei tulisi, joten senkin puolesta fiilis oli rento ja hyvä. Hiukan tosin alkoi taas jännittää tuo Alternate Shot -väylän ja koko kisamme avaus, joka oli minulle uskottu.
Nappasin valkoisen vakaamman M4:n käteeni ja astuin tiille. Eteeni avautui jyrkkä alamäki, jonka alla vasemmalla puuston kätkössä kori sijaitsi vajaan 90m päässä. Tiesin, että hyvällä avauksella pelaamme väylän pariin eikä oikeastaan edes mietitty enempää. Otin tähtäyspisteen väylän vasemmasta laidasta, suunnilleen puolivälistä ja visualisoin kiekon lentoradan päässäni. Sitten vauhdinotto ja kiekko matkaan kohtuullisella voimalla. Melkein heti kuului Markon kommentti "Hieno heitto!" ja oma jännitykseni laukesi. Peli oli avattu! Kiekko meni nätisti oikealle kaartaen alamäen alas saakka, hiukan jopa ohi korista ja saimme siitä helposti haluamamme par-tuloksen jopa hienoisella birdiemahdollisuudella. Sain nostaa kiekon koriin ja näin päästää Hollen avaamaan seuraavan väylän.
Alternate Shot -pelimuoto oli meille uusi, emme olekaan sillä tavalla koskaan pelanneet. Pelistrategiamme oli tietynlainen seiftaus koko ensimmäisen kierroksen, jotta emme järjestäisi toista hankalaan paikkaan. Pelimuoto on ehkä lähimpänä yksilöpelaamista, vaikka tässä onkin se tietoisuus koko ajan, että omista huonoista heitoista kärsii tuloksen lisäksi etenkin se oma pelipari, joka joutuu virheet korjaamaan. Koska pelaaminen on mielekkäämpää silloin, kun pääsee heittämään omia heittojaan, oli pieni käsijarru päällä pelaaminen kummankin mielestä paras ratkaisu. Keskustelimme myös ennen lähes jokaista heittoa taktiikasta ja siitä, mitä heitolla haetaan. Epäonnistuneiden heittojen jälkeen oli aina tärkeää miettiä, oliko kyseisestä paikasta mahdollisuutta heittää koriin tai korille. Jos vastaus oli ei, seuraava heitto oli aina pelkkä pelastautuminen väylälle sellaiseen paikkaan, josta korille oli pääsy. Pituudella ei ollut merkitystä, ellei korille ollut niin pitkä matka, ettei sinne edelleenkään pääsisi seuraavalla heitolla.
Lajin yksi ehdoton hienous on se, että jokainen voi olla tähti, ainakin väylän kerrallaan. Niin nytkin. Vaikka pelasimme tulevia Suomenmestareita vastaan ensimmäisellä kierroksellamme Alternatea, saimme heiltä honorin väylällä 17. Siinä saimme kovin onnekkaankin parin kun Hollen upea n. 30m lähestymisheitto metsän puolelta kaarsi komeassa hyssessä suoraan koriin. Saimme jopa pitää tuon asemamme kahden seuraavan väylän ajan, jotka pelasimme tasan. Nämä ovat niitä tärkeitä muistutuksia siitä, että hyvällä pelillä meilläkin on mahdollisuus. Ja kunhan pelimuoto on oikeanlainen.
Ykköskierroksemme ainoa taktinen virhe tapahtui väylällä 20. Siinä heitetään avaus alamäkeen ja siitä jatkoheitto saarekkeeseen - vain aivan kovakätisimmät voivat yrittää kiekkoa suoraan saareen ja kuten jo yksilökisasta näimme, ei sitä lähtenyt yrittämään MPO-luokan voittajakaan. Aivan näin yltiöpäinen ei virheemme sentään ollut, mutta lähdimme yrittämään saarekkeeseen hiukan huonolta paikalta, 20m mantereen reunan takaa pienen puun ollessa aivan edessä ja estäessä täyden heiton. Minun heittoni jäi metrin lyhyeksi, Hollen heitto taas pari metriä sivuun. Ei paljon, mutta tarpeeksi. Koska pelimuoto oli tässäkin Alternate ja olin heittänyt avauksenikin OB:lle, lähti meiltä nyt jo vitosheitto seiftisti mantereen reunalle ja siitä helposti kahdella koriin. Minun virheeni. Holle ehdotti seiftausta jo aiemmin, jolloin olisimme päässeet kaksi heittoa vähemmällä. Nollasimme virheen mielestämme jo seuraavalla väylällä, jossa pääsimme ihannetulokseen ja siirryimme uuteen pelimuotoon, Tough Shotiin.
Tämän pahan, pahan pelimuodon pelasimme erityisellä tarkkuudella ja puolitehoisilla heitoilla. Ykkösväylältä oli hyvät mahdollisuudet bogiin, mutta lopussa tarvittiin ylimääräinen lähestyminen kun haluttiin ottaa varman päälle ja siitä tupla. Sitten ilahduttavasti par kakkoselta ja siihen perään kolme nostobogiväylää. Alkoi muistuttaa uhkaavasti omaa kisapelaamistani. Kutosväylällä tein sitten pahan virheen heittäessäni M4 Lightia oikealle kaartuvaan alamäkeen ja kiekkoni feidasi vasempaan, OB:lle. Seiftaaminen ei tarkoita sitä, että kiekko vain päästetään kädestä - kyllä se pitää heittää! Olen tehnyt saman virheen liian usein kun yritän heittää varovasti ja eihän se niin toimi. Toisella kierroksella kun pelattiin Best Shotia, heitin samalla kiekolla tässä tosi nätin oikealle kaartuvan heiton ja todistin näin ainakin itselleni, että kyllä tuo väylä on pirkotettavissa. Nyt pelimuoto ei antanut armoa - tuplabogi.
Kierroksen pahin tämän pelimuodon väylä oli 7, jolla on mittaa 200m ja koko matka ylämäkeen. Tälle väylälle muodostui pisimmät jonot ja käytännössähän tämä heitettiin aina sen heikomman pelaajan - naisen - heitoilla. Ei kovin motivoivaa paripeliä etenkään isokätisille, joiden ainoaksi tehtäväksi väylällä jäi kannustaa ja tukea pelikumppaniaan ja aina väliin heittää hiukan pidempi ja pariaan parempi neppiheitto väylälle. Väylä herättikin keskustelua ja usea oli sitä mieltä, että siihen oli väärä pelimuoto valittu. Ehkäpä näin, mutta kokonaisuutta se ei himmennä, olihan kaikki muu kisassa niin upeasti hoidettu säätä, rataa, sosiaalitiloja ja muita puitteita myöten. Me kahlasimme väylän tuplamäärällä heittoja, minun heittojani, ihannetulokseen eli saimme lumiukon korttiin. Ei mikään mieltä ylentävä suoritus, mutta huumorilla siitäkin selvittiin.
Kierrokselta jäi suurimpana positiivisena asiana mieleen hyvä yhteispeli sekä vahva putti. Uskon, että sain puttiini aivan uutta potkua Hollen luottamuksesta ja siitä, kun hän useaan otteeseen kehui, että olemme menneet minun putillani - taktiikkana kun oli, että Tough Shotissa minä puttasin aina ensin. Parasta oli onnistunut 10m putti väylällä 8 tien penkereeltä hiukan hankalasta asennosta kun jäljellä oli enää kierroksen viimeinen väylä. Ja olihan se hienoa, kun sain pelikumppaneiltakin oikein aplodit ja Holle loisti! Jos joskus yksilöpelissä onnistuukin, on se paripelissä kahta hienompaa!
Tauolla kävimme roskaruualla Ähtärin keskustan grillillä. Minulle ei maistunut rasvainen ruoka sittenkään niin hyvin, mutta jotain suolaista piti syödä tai olosta tulisi äitelä. Muuten eväänä olikin lähinnä banaaneja, mustikkasoppaa, pillimehuja ja suklaata. Hetkisen makoilimme auton penkeillä jalat ylhäällä ja silmätkin sain ummistettua ihanaksi hetkiseksi. Toki aikaa käytettiin myös jälkipeliin monien fribatuttujemme kanssa turisten.
Kakkoskierrokselle saimme vastaparin, jolla oli sama pistemäärä kuin meillä. Mukavaa päästä heittämään omantasoistemme kanssakin, vaikka mistä sitä kenenkään Best Shot -heitoista osaakaan mennä sanomaan vaikeampien pelimuotojen perusteella. Uusia tuttavuuksia silti, Tuire ja Pentti.
Aloitimme vahvasti. Tai no, bogiin lipsahti aloitusväylämme 19, mutta seuraavan väylän par Hollen loistavan avauksen ansiosta sekä väylän 21 birdie kuittasivat tuon. Sitten alkoi bogiputki. Hyväksyimme bogin ykkösellä, sillä se on haastava, kapeahko ylämäkiväylä. Hyväksyimme bogin kakkosella, joka pelattiin nyt pitkänä par4-mittaisena. Siedimme bogin kolmosväylällä, jossa teimme molemmat virheen lähestymisheitossa ja epäonnistuimme alle 7m putissa. Siedimme sen jopa nelosväylällä, jossa kori sijaitsee kallionkielekkeellä tosi hankalassa paikassa, vaikka sain avaukseni korkeintaan 20m päähän, kuusen sisälle tosin ja jouduimme seiftaamaan kuudesta metristä. Väylällä 5 aloimme olla jo todella kiusaantuneita, kun korttiin saatiin jälleen merkitä bogi 7m puttimissien jälkeen. Mitä pelillemme oli tapahtumassa? Ei tämä ollut parasta peliämme!
Mukavalta kutosväylältä pääsimme birdieputille ja korttiin merkittiin par. Aloin tuskastua putin heikkouteen, osuin lähes aina alarautaan jos siihenkään. Seuraavalla pitkällä ylämäkiväylällä otimme kuitenkin itseämme niskasta kiinni ja olimme jo päästä bogiin, mutta jo neljäs puttimissi 7m sisältä antoi lukemaksi 6 - vain kaksi paremmin kuin ykköskierroksella. Emme onnistuneet edes suosikkiväylälläni 8, jossa liu'utin kiekkoni pitkälle, mutta sen verran kuusen alle, ettemme kumpikaan saaneet kiekkoamme 15m lähemmäs koria ja väylä 9 seikkailimme metsässä joka heitolla. Peli oli aivan sekaisin.
Kymppiväylä toi pelastusta parin ansiosta, jopa birdie olisi ollut mahdollinen ilman kuusta, jonka sisään avaukseni joutui. Vielä jouduimme taipumaan yhteen bogiin ylämäkiväylällä 11, mutta sitten seurasi kaksi pikkuväylää ja kaksi ihannetulosta. Kyllä tämä tästä lähtee! Emme päästäneet mielialaa matalalle bogiputkessakaan, mutta nyt alkoivat taas nousta odotukset ja seuraavalle väylälle 14 Hollella oli loistoavaus tulossa. Suurella vasurin hyssekaarella korille... Vaan mitä tapahtuikaan juuri kun olin sanomassa Jes! Valotolppa oli tismalleen kiekon linjalla ja blokkasi sen pääsyn takaisin pelialueelle. Koko pitkän kaarroksensa kiekko oli liitänyt OB:lla ja sinne jäi. Tämä ei ole totta! Minulle jäi tehtäväksi heittää M4:lla suora tai loivasti oikealle kaartuva heitto ja se grippasi... kiekkoni sinkosi kohti oikealla olevaa kalliota, jolta samalla voimalla suoraan OB:lle.
Totuus oli, että meillä oli Best Shot -pelimuodossa kaksi avausta OB:lla. Kumpikin oli kaukana korilta, korkeintaan 30m tiiltä. Uskomaton tilanne. Vaikka sain nyt sen täydellisen heiton M4 Lightillani, ei se kantanut aivan korille saakka ja saimme tyytyä hyvien pitkien puttiyrityksien jälkeen tuplaan. Se oli väylän tulos Alternatessa, se oli myös tulos Best Shotissa.
Silloin tapahtui käänne. Holle avasi väylän 15 korkealle mäen päälle, doglegin käännöskohtaan, jolta oli suora ja tasainen pääsy korille. Heitimme kumpikin lähestymisheitot seiskarinkiin, josta Holle puttasi kiekon koriin. Par! Niin tärkeään paikkaan!
Seuraavana oli se ykköskierroksen väylä, jossa kaivoin draiverin, Jaden, ensi kertaa esille. Sain sen harjoituskierroksella aivan pitkän OB-alueen päähän, ja heitto jäi kiekon mitan verran lyhyeksi. Nyt oli revanssin paikka, ykköskierroksella kun epäonnistuin tässä ja kiekko grippasi liiasta yrityksestä oikealle metsään. Kova suora heitto aivan lievässä antsassa ja kyllä - mitta riitti parisen metriä OB-alueen yli leveälle osalle väylää! Valitsimme minun avaukseni, sillä edellinen oli Hollen (2Max). Lähestymiset taas kumpikin seiskaringissä ja Hollen 4-5m puttipaikalta kiekko koriin. Tai siis ensin minä puttasin vahvasti yläpeltiin ja sitten Holle koriin. Par!
Nyt heräsimme täysin peliin ja uskalsin jo Hollellekin kertoa haaveestani - seuraavalta väylältä par ja viimeiseltä pirkko. Se vain vaatisi, että minun tulisi saada onnistunut avaus, jolta pääsisimme korille, sillä tuo viimeinen väylä vaati Hollen avauksen päästäkseen korille. Otin ensimmäisen Manalani esille bagista. Se on VIP-muovinen, kovin kolhittu ja alivakaa 176-grammainen. Nyt siitä tuli entistäkin rakkaampi kiekko, sillä sain sen liitämään avauksesta S-kaaressa pitkälle alarinteeseen keskelle tuota 148-metristä par3-väylää. Tästäkään ei ollut ihan niitä lyhimpiä etäisyyksiä korille, mutta Holle sai vasurin hyssessä kiekkonsa reilusti kymppirinkiin. Mahtavaa! Nyt otin rohkeasti M4 Light -kiekkoni, jolla pääsin komeassa ässässä vielä parisen metriä Holleakin lähemmäs koria. Päästin ehkä hiukan liikaakin intoni valloilleen ja minusta tuntui, että nyt kaikki on mahdollista. Mikä tahansa onnistuu! Ei ehkä paras tunnepohja vakaalle putille ja kiekkoni tömähti jälleen kovaa yläpeltiin. Huh. Säikähdys. Tähänkö tämä jäi? Vaan ei, Holle tuli jälleen ja paikkasi tilanteen varmalla par-putillaan. Upeaa!
Viimeinen väylä enää jäljellä...
Nyt kannustin ja rohkaisin Hollea heittämään parastaan viimeiseen avaukseen. Ensimmäisen arvokisamme viimeinen avaus oli uskottu nyt hänelle aivan kuten hän uskoi ensimmäisen minulle. Luottamus. Kaunis asia, lahja, jonka voi toiselle antaa. Sinä osaat ja onnistut! Ja tottavie Holle onnistui - kiekko kaarsi kauniisti koko OB-alueena toimivan tien ylitse ja sukelsi sitten oikeasta aukosta leikatakseen korilinjan päätyen seiskarinkiin. Juhlat olivat melkein jo alkamassa, mutta vielä piti rauhoittua sillä yksi tärkeä putti oli edessä. Birdieputti. Sen sain heittää minä ja se onnistui! Me teimme sen, yhdessä! Olo oli sanoinkuvaamaton, tällaiseen onnistumiseen ja kaikkivoipaisuuden tunteeseen oli aivan mahtavaa päättää kierros, SM-kisakierros.
Iloista oli nyt sekin, että tuon hurjan loppukirimme ansiosta nousimme jälleen tasoihin ryhmämme toisen parin kanssa ja jaoimme näin kisassa 7. sijan Masters -sarjassa. Ihanaa, että tuolla kaikella onnistumisella oli noinkin suuri merkitys, että nostimme sillä sijoitustamme tasolta, jolle olimme jo tyytyä vaisun keskikierroksen aikana! Koskaan ei pidä antaa periksi - uskon, että tällä kokemuksella on suuri mentaalinen merkitys tulevissakin kisoissa. Nyt tuli nähtyä erittäin konkreettisesti se, kuinka suuri merkitys mentaalisella puolella on menestykseen. Olimme kuin unessa monen monta väylää, ja kun siitä heräsimme pelaamaan, olimme samantien aivan liekeissä. Yhtäkkiä peli alkoi aivan alusta ja muuttui aivan toiseksi. Yhden väylän, yhden onnistuneen putin ansiosta.
Upea kisa, hienot järjestelyt ja aivan mahtava fiilis jälkeenpäinkin muistella. Meillä riitti tosiaan juttua koko kotimatkan ajaksi Hollen kanssa. Kovinkaan paljoa emme löytäneet korjattavaa, sellaisia suuria asioita, joilla on oikeasti merkitystä. Se yleinen flegmaattisuus ja epätarkkuus, joka valtasi pelimme toisen kierroksen aikana, tietenkin on asia, joka tuhoaa paljonkin hyvästä pelistä. Vie siltä särmän ja terävyyden. Sen viimeisen silauksen, jolla saadaan itsestä ja toisesta irti vielä hiukan enemmän. Ehkä avainsana on luottamus ja usko. Kun uskoo omaan tekemiseensä ja luottaa pariinsa, peli kulkee onnistumisesta toiseen. Parhaat suorituksemme teimme kun takanamme oli toisen vankkumaton luottamus ja uskoimme itseemme ja osaamiseemme. Onneksi löysimme ne uudestaan.
Kiitos! Tämä oli ihan parasta. Ihan parasta.
Sekaparien SM Masters-sarjan kolmen kärki 2016
Nämä Pirjon blogi-kirjoitukset jatkaa varmaa hyvää tyyliään. Juuri noin tuon koin kun sain pelata tämän kisan Pirjon kanssa. Luottamus peliin ja toisiimme oli todella vahva koko kisan ajan... ja varsinkin lopussa ratkaisuhetkillä!
VastaaPoista