Perjantain harkkakierroksella piti koko ajan päästää parikisaajia ohitse ja pimeän tulo uhkasi. Heittelin lähes ainoastaan avauksia ja niitäkin vain osalle väyliä. Väylän 14 jälkeen palasimme rantaan heittämään vesiväylää, josta tulikin peikko sille illalle sillä en vaan saanut yhtään avausta osumaan maihin. Sen se järvi tekee - vaikka väylän voi heittää suoralla heitolla alivakaalla kiekolla tai antsaheitolla. Ilman vettä ihan perusheitto, mutta ei. Jäi siis auki kisapäivään, kuinka tässä menisi. Oikean sääriluun jomotus oli myös asia, joka mietitytti, sieltä kun lähti aina säteittäisiä kipulähetyksiä täysin yllättäen ja kierroksen mukana pahentuen. Ei paras aloitus kisaviikonlopulle.
Lauantain peli meni ihan sinne päin. Ensimmäinen kierros oli tuntumaltaan parasta peliä, mutta sitä rasitti muutaman väylän rämpimiset. Toisella kierroksella oli tasaisempaa ja sain siinä tuloksesta raapaistua kolmen heiton verran pois. Tarkoituksena oli tietenkin levänneenä heittää sunnuntaina siitäkin vielä jokunen heitto vähemmäksi, jäihän tuohon vieläkin varaa muutamalla huonolla väylällä. Huomasin jossain vaiheessa kierroksen loppua, ettei jalka ollut vaivannut ollenkaan. Lienee oli siis vain ärtynyt ajomatkasta tai jostain muusta, hyvä niin.
Lauantai-ilta meni rennosti kylpylässä ja syöden. Ihanaa lomailua, tiedossa vielä pitkät yöunet eikä aikaista heräämistä. Luksusta! Caddie-Hollelle tarjosin ruuan ansaitusti - kyllä tuo kiertäminen on vaan niin paljon kevyempää kun ei tarvitse raahata painavaa bagia mukana. Kiitos vielä!
Sunnuntaiaamuna oli kovin sumuisaa ja viileää. Kun oma lähtövuoro tuli, oli ilma jo lämmennyt ja auringossa oli kuuma, mutta varjopaikoissa viileä. Heti alkuun kierros näytti sen, mitä oli tulossa: löysää ja epätarkkaa heittämistä. Itseluottamus oli aivan nollissa enkä lopulta osannut heittää edes lähestymisheittoa korille reilun parinkymmenen metrin päästä. Koko kierrosta leimasi kiireen tuntu, koko ajan mentiin kuin olisi jonnekin kiire ja tuota 30s sääntöä piti muistutella mieliin jatkuvasti. Leppoisa jutustelu ja huulenheittokin puuttui lähes täysin ja lopulta taisimme kaikki vain odottaa kierroksen loppumista.
Lähdin kotimatkalle heti kun vain mahdollista, sillä halusin ajaa valoisan aikaan. Käteen ei nyt jäänyt kovinkaan paljoa. Sen verran ehkä, että jatkossa tajuan pysytellä pois näistä arvokisoista ja keskittyä hyvän tuulen kisoihin mukavassa seurassa leppoisasta höntsäillen. Se on enemmän minun käsitykseni lajista ja se suunta, mihin haluan mennä. Treenaus on toki edelleen ok, mutta koska tavoitteita kehittyä ei nyt ole, saattaa tulla taukoa siihenkin. Näillä heitoilla pärjää suurimmalla osalla ratoja ja se on minulle riittävä taitotaso tuottamaan onnistumisen kokemuksia aina silloin tällöin. Rakkaudesta lajiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti