Koska heitin viime vuoden Iso Parta -kisassa holarin, sain tämän vuoden majoituksen ja kisamaksun ilmaiseksi. Mahtava palkinto! Pois ei siis ollut jääminen enkä kyllä olisi jäänytkään, vaikka kisa olisi mennyt omakustanteisena. Perjantai-iltana kävimme Hollen ja naapurihuoneessa majoittuneiden Mikan ja Akin kanssa pelaamassa ainoastaan finaaliväylät. Minullahan oli tie finaaleihin automaattisesti avoinna, sillä Aikuisten naisten luokassa meitä oli vain kolme osanottajaa. Mukava kun saimme pojatkin iltakierrokselle mukaamme, ainahan porukassa on mukavampaa.
Ensimmäinen lisäväylä on viime vuodestakin tuttu vedenylitysväylä, jolla on mittaa n. 50m ja kaikki metrit vedessä, sillä kori oli aivan rannalla ja heittiopaikka laiturin päässä. Heitin tämän kelluvalla Aquariuksella ja vaikka nyt illalla ei tuullut ollenkaan, kiekko kippasi hieman järvelle päin ja päätyi veteen. En siis voisi tuota käyttää ollenkaan, ellen laittaisi siihen kunnon hysseä mukaan ja mikäli tuuli olisi vastainen, ei sekään auttaisi. Hiukan jäi kaivertamaan tuo edessä oleva finaali... pitäisikö sitä uskaltaa kerrankin heittää normikiekkoa, eikä ainaista kelluvaa seiftiversiota. Kun ei se sitten ole ollenkaan seifti, kun on tuntemattomampi ja aiheuttaa epävarmuutta. Hankalaa.
Toinen finaaliväylä heitettiin nyt toiseen suuntaan kuin edellisvuonna, alhaalta ylös rinteeseen. Tähän sain erittäin hyvää opastusta Mikalta ja kiekkoni singahti täydellisellä linjalla kohti koria ja sen ohi ylärinteen puolelle. Loistojuttu, ja kuinka helppoa tuo uuden tekniikan omaksuminen olikaan ja kuinka vaivaton heitto! Minulle, joka olen aina kaihtanut ylämäkiväyliä, aukesi nyt niihinkin uusi sivu. Pienenpieni liike vartalon edessä, vartalonkierto, ja nopea veto. Wau! Kolmaskin finaaliväylä meni kohtuuhyvin, tässä haasteensa asetti väylän vasemmalla puolella oleva kuusikkoinen syvänne ja oikealla kauempana taas järvi. Jäimme vielä juttelemaan heittotekniikasta myllyn luo ja olisihan siinä pidempäänkin voinut taas turista, mutta oli aika siirtyä iltapuuhiin ja unten maille. Toki kokoonnuimme vielä iltapalan ääreen asuntolamme keittiöön vaihtamaan viimeiset jutut. Mukavaa seuraa :)
Jostain syystä onnistuin nukkumaan vieraassa paikassa yöni aivan loistavasti ja heräsin vain hiukan liian aikaisin alkaakseni pohtimaan päivän pelejä. Viimein sain Hollenkin hereille ja kävimme nauttimassa runsaan aamupalan ja moikkaamassa paikalle saapuneita tuttuja. Ilmoittautumisessa kävi iloinen ja odottava kuhina ja joka puolella oli vain hymyileviä kasvoja. Ryhmät jaettiin ja jälleen tuli uusia kasvoja tämän lajin piiristä, mikäs sen mukavampaa. Aloitimme melkein kauimmaiselta väylältä #18 ja pienellä sähläyksellä heittelin alkuun tuplan puttimissillä ja seuraavalle triplan. Alkujännitystä ja epätarkkuutta. Onneksi tuloksia ei tarvinnut heti katsella Metrixistä, sillä +5 kahden ensimmäisen väylän jälkeen ei suuremmin ilahduta. Ei tosin masennakaan, sillä jokainen uusi heittopaikka ja väylä on lahja - sillä ajatuksella olen alkanut nauttia pelistä nykyään aivan eri tavalla ja kohtaamaan hankalatkin tilanteet vain uutta oppia tarjoavina kokemuksina. Miksi tätä harrastaisi, jos pahoittaisi aina mielensä epäonnen edessä? Harmitella toki saa ja pitääkin, mutta naps - uusi heitto, uudet mietteet.
Seuraavat väylät pelailin joko pariin taikka bogiin ja melkein järjestään jouduin puttaamaan kymppiringistä kaksi kertaa ennen kuin kiekko oli korissa. Väylällä #3 puttimissi harmitti tavallistakin enemmän, sillä olin ensimmäistä kertaa koskaan tuossa 6m pirkkoputilla enkä pystynyt kiekkoani saattamaan alarautaa pidemmälle. Lajista nauttii nykyään niin paljon enemmän kun heitot ja peli on viime vuotista parempaa, mutta kuinka paljon enemmän voisikaan nauttia, jos saisi vielä putinkin toimimaan :) Tuo jäänee salaisuudeksi, jos en saa puttiin varmuutta. Varmuus taas tulee toistoilla ja toistoilla ja onhan se myönnettävä, että puttitreenit ovat olleet talven jälkeen aika olemattomia. Syy ja seuraus. Väylällä #6 olin jälleen pirkkoputilla, mutta heitin kiekkoni vain korin alle, kun matkaa oli 8-9m ja korin paikka hankala. Par4 -väylän #7 halusin pelata pariin ja vaikka olinkin kakkosheitolla jo pitkällä mandojen ohi, onnistuin jättämään lähestymisen lyhyeksi ja näin tyytymään bogiin. Vaihtelua: putteja vain yksi ringistä!
Sain kaksikin ihannetulosta peräkkäin väylille #8 ja #9, mikä on aina ilahduttavaa eikä väylän #10 bogikaan katastrofi ollut. Pitkälle par4 -väylälle #11 en pysty oikein paria pelaamaan, sillä siinä pitäisi saada täysiä lähes 80m heittoja kokonaista kolme kappaletta ja sellaista tuuria ei minulla ole ollut. Tänään pelasin tuon etenemällä 60m kerrallaan ja näin bogi olisikin ollut se onnistuminen, mutta ei: viimeinen heitto päätyi hiukan liian kauas kummulla olevasta korista ja tyydyin nostotuplaan. Tuplaan jouduin tyytymään myös väylällä #13 kun kiekkoni karkasi kädestä avauksessa ja seikkailin puiden kopseesta toiseen. Ainoa pahempi kopinaväylä koko kierroksella osui tähän. Muut isommat lukemat kun eivät tyypillisesti johtuneet kopinasta vaan aivan muista seikoista... kuten sipuliväylällä #16. Tässä tuntuu aina niin pieneltä ja taitamattomalta kun tiille astelee ja katselee kohti mandoa ja väylää sen vierellä. Sitä tuntee itsensä käsittämättömän epävarmaksi ja väylä tuntuu kapenevan silmissä. Olen varmaan ennenkin todennut, mutta tämä väylä pitää tulla joskus treenaamaan niin tutuksi, että sille voi iskeä silmää samalla kun nappaa sen ihannetuloksen taikka edes bogin. Tänään hiuksenhieno mandomissi ja re-tee sekä lukema 7 korttiin.
Loppuväylät olivatkin enää selvää kauraa ja pääsimme lounaalle mönkijän peräkärryssä istuen. Kylläpä maistuikin, vielä kahvit jälkiruuaksi ja nopeasti jalat pesuun ja kohti kattoa huoneen hämärässä. Hetkisen ehdin levähtää kun aloin taas keräillä eväitä ja täytellä juomapulloa seuraavaa kierrosta varten. Holle taisi torkahtaa tehokkaammin, toisille vaan on tuo rauhoittuminen helpompaa... Nyt shortsit jalkaan ja kompressiosukat, mutta Viikkaripaitaa ei löytynyt mistään! Olin jo kotona päättänyt pelata ensimmäisen kierroksen Ryskeen väreissä ja toisen Vikingsien, mutta nyt suunnitelmani kariutui ja olin yllättäen ilman seurapaitaa. Ei auttanut jäädä pohtimaan ja harmittelemaan, sillä mönkkärikyyti oli juuri lähtemässä ja mukaan oli ehdittävä. Nyt oli tavoitteena pitää hyvät asiat ykköskierrokselta: en osunut puihin. Tavoitteena oli myös parantaa sitä, mikä meni huonosti: en osunut myöskään ketjuihin. Kiekkoa väylälle ja koriin - selvä peli!
Toiselle kierrokselle pääsin pelaamaan muiden Aikuisten naisten sekä kahden nuoremman naisen, Sannakaisan ja Anun kanssa. Kun olimme pelanneet pari väylää, päätimme ottaa naisten bagtag-haasteen voimaan kierrokselle, vaan lopuksi sitten unohdimme ne tagit kuitenkin vaihtaa :D Aika väsynyttä taisi olla. Pääsimme aloittamaan ihan pelaajakokouksen vierestä väylältä #11 ja se soi meille pienen lepotauon vielä muihin väylilleen vaeltajiin nähden. Tuoko oli se ratkaiseva voimainsäästö, vai miten pelasinkaan nyt tuon 234m väylän ensimmäistä kertaa bogiin - joka on minulle siis väylän ehdoton par! Mandoväylältä #12 jälleen hölmö seiftattu bogi ja nyt väylälle #13 täydellisen nappiin mennyt avaus ja par korttiin. Liiallinen hyvänolontunneko lepsutti peliä, sillä kaksi seuraavaa pöröväylää pelasin bogiin kummatkin! Voi haukotus! Enkä saanut sisuunnutettua itseäni väylän #16 avaukseenkaan tarpeeksi, sillä olin jälleen siinä heittämässä re-teetä ennen kuin tajusinkaan ja noilla kahdella extraheitolla väylätulos kopsahti triplaan. Lisäväylä triplamandoineen ihannetulokseen hiukan varovaisella avauksella ja perään kolme tuplaa. Löysää peliä. Nyt skarppaa hyvä nainen!
Jostain sain käsittämättömän hyvän vaihteen peliini, sillä nyt pelasin kokonaista seitsemän väylää peräkkäin pariin! Näistä ilahduttavin oli aivan ylivoimaisesti #4, joka on 141m pitkä par3 ja olin siinä kahden heiton jälkeen nostolla! En ole tuota koskaan saanut pelattua alle bogin ja nyt tämä! Jes! Par-putkeni katkesi niukasti väylällä #7 enkä päässyt samaan sujuvaan peliin enää loppuväylilläkään kiinni. Putti oli varmempaa jälleen toisella kierroksella, kuten niin monta kertaa aiemminkin, mutta lähestymiset hiukan epätarkempia yleisesti ottaen. Toki nuo väylien #11 ja #4 mahtavat nappiosumat lämmittivät mieltä :) Puuosumia en kerännyt avauksissa tälläkään kierroksella, kai tuo heittotarkkuus vaan on nykyään entistä parempaa vai onko tuurilla osuutensa - en tiedä. Heitin edelleen Ohjaaja 1 -kurssin oppien mukaan, paikaltani ja selvästi pienemmällä effortilla kuin ennen. Taakseviennin jäädessä nyt lyhyemmäksi on heitolla pienemmät mahdollisuudet lähteä sivuun ja grippareita en kokenut ollenkaan. Pari kertaa unohtui puristaa kiekkoa ja se karkasi ennen aikojaan kädestä, mutta muuten gripissä ei ollut moitteen sijaa. Ihan hyvää peliä siis, pienellä epätarkkuudella ja ehkä tuo vankka johtokin vaikutti kun ei ollut kovaa kilpailutilannetta ja tarvetta olla niin skarppina. Neljällä viimeisellä väylällä saldoa kertyi +5 lisää, mikä laittoi miettimään pelikunnon merkitystä. Olin väsynyt, en vain jaksanut skarpata enää. Huhtikuussa sairastetun flunssan jälkeen en ole hikiliikuntaan päässyt kiinni ja se kyllä tuntuu.
Finaalia odotellessa sain Hollelta ihanan kylmän sihijuoman ja ai että se maistui! Yleisö kokoontui katsomoon ja meillä jännitys kihelmöi ensimmäisiä heittoja odotellessa. Ensin pelasivat Vanhat äijät ja heille jokunen re-tee laiturilta ja lopuille par korttiin. Sitten me. Sain heittää viimeisenä ja nyt tein sen, mitä olen pitkään miettinyt: pelasin sillä kiekolla, millä pelaisin, jos ei olisi vesiestettä. Opto River, 173g omaa minun kädessäni vakautta riittävästi kesyttämään päivällä nousseen kevyen vastatuulen ja kuitenkin liitämään yli veden. Tähtäys, kevyt taaksevienti ja veto: sinne lähti kiekko samalla kun Riku selosti tapahtumaa yleisölle. Ja se jaksoi! Kiekkoni päätyi aivan rantaan, viimeisille tupsuille ja n. 5m päähän korista. Jos avaus ei minua jännittänyt, niin kyllä vaan jännitti putata siinä kaikkien katsellessa. Sain kuin sainkin kiekon koriin ja näin porukan ensimmäisen pirkon! Avoimen miehistä kaksi onnistui tuon pirkottamaan myös, kaikki muut finalistit joutuivat avaamaan toisen avauksen tai seiftaamaan korin alle parin. Mahtifiilis! Sain niin monet onnittelut ja high-fivet, että tämähän oli melkein kuin olisin uusinut holarini :)
Loputkin finaaliväylät menivät ihan odotetusti, mitä nyt kakkosella Diamond kippasi liikaa oikealle ja jouduin puttaamaan kymppiringin reunalta parin korttiin ja kolmannella tyytymään bogiin kun pikkukuuset söivät forelähärini. Hieno kisa, hieno palkintojenjako myllyn luona ja upeat palkinnot: 50€ lahjakortti Frisbeemarketiin! Kiitos kaikille mukana olleille, pelikavereille, kannustajille, järjestäjille, toimitsijoille, lippumiehille, ruuanlaittajille, opastajille ja mönkkärikuskeille sekä illanvieton loistaville esiintyjille Sampsa Simpanen ja Ari Lauanne! Suurin kiitos tietenkin Riku Tähtiselle, joka on tapahtuman isä ja sielu! Kiitos Holle, kun jaat kanssani nämä upeat kokemukset tämän loistolajin parissa! Upea, upea Iso Parta! Jälleen vuosi odotusta edessä ennen seuraavaa kertaa :)
Tulokset
Finaaliväylä nro 1 perjantai-iltana, kaunista ja tyyntä
Kolmas finaaliväylä pelattiin myllyn luo, Ison Parran hengessä ja tunnelmassa
Aamun pelaajakokouksessa oli vielä pilvistä ja hieman viileää, tunnelma nousussa
Ensimmäisen kierroksen pelasin näiden poikien kanssa, hienoa peliä ja upeita heittoja
Kakkoskierroksen yksi ehdoton kohokohta: väylän #4 nostopar
Kyyti majoituspaikasta pelaajakokoukseen hoitui mallikkaasti peräkärryssä istuen
Kohti väylää #9 - tämä kori ei ollut kuitenkaan väylämaalin virassa
Toisen kierroksen ihana naisporukka: Anu, Johanna, minä, Sannakaisa ja Tuija
Aikuiset naiset palkintokorokkeella
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti