Veikkola End of 2017

Vaikka kisakausi oli tavallaan jo päätetty Mijaksessa marraskuussa, oli Veikkolan vuoden päätöskisaan mentävä ihan jo perinteiden takia. Olimmehan siellä viimekin vuonna. Lisäksi Veikkolan rata on ollut kengässäni hiertävä kivi - haastava ja aina yllättävä. Siellä on tullut pelattua kohtuullisesti ja jopa hyvin, mutta ei koskaan kokonaista kierrosta. Rata, jossa pelasin myös ensimmäisen PDGA:n alaisen kisani maaliskuussa 2016 ja vannotin, että minua ei saa päästää sinne enää koskaan kisaamaan :)

Pelasin ensimmäisen kierroksen MA1-luokan miesten kanssa ja vaikka mukana olikin tuttuja, Mika ja Jan, en ollut heidänkään kanssaan kierrosta ennen pelannut. Aloitusväylämme oli #12, joka on minun mielessäni aina par5-väylä, vaikka tuloskortissa nyt lukikin par4. Sain hyvän avauksen Vip Air Sotakirveellä keskelle väylää, mutta kiekko laskeutui hankalaan paikkaan kiven päälle ja jatkoheitto oli hiukan huteralta pelattu huitaisu kohti toista mandoa. Kiekkoni sukelsi hiukan mandon alapuolella kivenkoloon ja nyt pelasin tuon kiven takaa, sillä sen päällä ei saanut mitenkään otettua turvallista heittoasentoa. Tästä sain heitettyä Opto Air Riverin kauniissa kaaressa kohti väylän vasenta reunaa, josta se käänsi yli ja kaarteli väylän keskelle ja siitä aivan korin alle, viiteen metriin. Wau! Kisani ehdottomasti kaunein heitto! Sitä seuraava olikin sitten ehkä se hirvein, sillä kiekko irtosi hädin tuskin tärisevästä kädestäni ja törmäsi alarautaan.

Väylälle #13 menin sekavin miettein. Kisani oli juuri alkanut aivan loistavalla väyläpelillä ja mitä hirveimmällä puttimokalla. Yritin ajatella positiivisesti: pystyin pelaamaan aivan mahtavaa peliä ja vaikka putilla tuon väylän pilasinkin, ei se poista edeltävän heiton onnistumista. Tosin tulosmielessä se kyllä tuon mitätöi, mutta yritin työntää ajatuksen pois mielestäni ja olla tyytyväinen muuhun peliini tähän asti. Tällä tavalla tulos olisi todellakin ihan jees, kunhan puttipeli tuosta virkoaisi. Kunhan saisin luottamukseni puttiini takaisin.

Avasin liidätysväylän Gstar Roc3:lla suoraan saarekkeeseen, viiteen metriin. Jälleen pirkkoputilla, ajattelin mielessäni. Nyt keskityin rauhoittamaan mieleni ja ottamaan tuon normitilanteena: putti sisään ja kohti seuraavaa väylää. Olin samassa paikassa kuin ennen joulua harjoituskierroksellamme, jolloin puttasin aivan liian kovaa ja kiekkoni lensi korin ohitse ja kalliolta alas. Nyt keskityin ketjuihin ja heitin kiekon ilmaan. Jälleen käsittämätön lerpahdus ja kiekko jäi jotenkin kiinni käteeni päätyen alaraudan päälle ja siitä se lopulta keikahti korin vierelle, sen oikealle puolelle. Aivan ala-arvoinen suoritus! Nyt oli toden teolla työtä saada pää pysymään kasassa. Olin juuri aloittanut unelmakierroksen ja mokannut sen näillä kahdella surkeaakin surkeammalla putin irvikuvalla. Paikoista, joista pitäisi laittaa koriin sukka, kivi tai kiekko - ihan mikä tahansa esine!

Jollain tasolla pelin alku varjosti koko kierrostani ja huomasin aika ajoin miettiväni, missä tuloksessa olisin JOS olisin pelannut nuo sisään ja JOS olisin saanut järjettömän kisajännitykseni laantumaan. Liekö tuo syynä siihen, etten päässyt oikein rentoutumaan koko kierroksen aikana vaan minulla oli jatkuvasti se sama jännittynyt olo kuin normaalisti parilla ensimmäisellä väylällä. Tunsin kuinka sykkeeni aina kohosi heiton ajaksi ja kroppani jännittyi enkä lopulta enää luottanut omaan tekemiseeni avauksissakaan. Tämä kulminoitui täydellisesti väylällä #18, johon oli lisätty oikealta kierrettävä mando suunnilleen väylän puoliväliin ja se pelattiin par4:na harjoituskoriin. Avaukseni karkasi jännittyneestä kädestäni ennen aikojaan ja kiekko sinkosi puusta väylän oikeaan laitaan. Täältä puiden välistä lähdin yrittämään sankariheittoa hankalassa asennossa ainoana ajatuksena päästä mandosta läpi ja mahdollisimman pitkälle väylään. Tuhoon tuomittu ajatus ja mandomissi kakkosheitolla - voiko hölmömmin enää pelata?

Yhtenä tavoitteena tänään oli pelata rata ilman tuplabogeja läpi ja tähän tuo tavoite sitten kariutui. Sain kuitenkin nappiheiton Lucid Air Trespassilla dropparilta kauas väylän mutkaan ja jonkin matkaa siitä korille päin, mutta sen verran näreiden taakse, ettei tuosta ollut oikein mahdollisuutta putata koriin. Jälleen mietin, kuinka turhia plussia olinkaan tänään kerännyt. Tuossa mielentilassa väylälle #1 ei ollut ihan paras lähteä ja epävarmuuteni heijastui myös tähän avaukseen. En edes muista mitä väylällä tapahtui, mutta lopulta selvitin senkin tuplabogilla ja ahdinkoni syveni. Väylä, jolla normaalisti heitän helpon parin. Kakkosväylä sen sijaan on sellainen, jota pidän haastavana normaalitilassakin ja sen tiille astuessani olotila ei ollut ainakaan vahva, saati luottavainen.

Jotenkin sain tuonkin väylän kahlattua läpi ja mielessäni oli vain mustaa, mitä tuli pelaamiseeni sillä hetkellä. Tiesin, että minun pitäisi saada tappiomieliala karkotettua ja luottaa peliini, luottaa heittoihini ja itseeni. Tuolla hetkellä se vain oli musertavan vaikeaa kun korttiin kirjoitettiin jo kolmatta tuplabogia peräjälkeen. Tiesin, etten keskeyttäisi peliä, mutta samalla mietin, millä ihmeellä nostan itseni tästä. Millä palautan uskoni pelaamiseeni? Millä saan sen taas nautittavaksi?

Seuraaville kahdelle väylälle avaukseni lähtivät sinne, minne piti ja pelasin ne ihannetulokseen. Varsinkin väylän #4 avaus ilahdutti, sillä siinä Vip Air Sotakirves teki kauniin S-mutkan ja päätyi väylän oikeaan laitaan aivan korin linjalle osumatta matkallaan yhteenkään puuhun. Vaikka lähestymiseni meni tässä pitkäksi, sain nyt jopa putin toimimaan ja säkitin tuon kasimetrisen päättäväisesti sisään. Halusin tuon parin! Tarvitsin sitä! Näiden väylien voimalla jaksoin pelata seuraavat neljä väylää bogiin ja hyppäsin bogijunasta vasta väylällä #9 hypätäkseni siihen jälleen takaisin väylällä #10, jossa lähestymiseni meni jälleen pitkäksi.

Olihan kierros ja peli! Pettymykseni oli jonkin verran laantunut kun pääsin kisakeskukselle, mutta mitenkään tyytyväinen en voinut omaan peliini olla. Hiukan lohdutti, kun kuulin muidenkin mokailleen ja pelanneen vain 2-3 heittoa minua paremmin ja samaa tuntui olevan liikkeellä Rikua lukuunottamatta: hän pelasi huiman -7 kierroksen ja nappasi siitä alustavasti 997 ratingpistettä. Wau!! Hollekin oli pelannut lähelle omaa pelikirjaansa tulokseen +9 ja oli melko tyytyväinen. Minun tulokseni +15 oli pelikirjani maksimit, mutta silläkin PDGA antoi kokonaista 789 ratingpistettä mitä kyllä kummastelin itsekin! Ei tuo rata mikään tulosautomaatti ole, mutta näemmä sieltä saa hyvin ratingpisteitä huonollakin pelillä :)

Välissä elettiin muutakin elämää ja nukuttiin yksi yö kunnes taas uuden vuoden aattona ajelimme aamusta Veikkolaan pelaamaan finaalikierrosta. Pelasimme kaikki kisan neljä naista samassa ryhmässä alkaen väylältä #1 ja tiesin jo, että tänään en olisi niin jännittynyt. Tänään tulisi höpöteltyä ja pelailtua rennosti mutta silti siihen omaan pelivuoroon keskittyen. Avasin hiukan liian löysällä vedolla kisani ja päädyin vasemmalla olevan metsikön läpi pelaamaan bogin. Kakkosväylään sain parhaan mahdollisen avaukseni ohi puukujan, mutta lähärineppi korin alle jäi aivan liian löysäksi ja lähti nokka ylhäällä päätyen leijumaan ja seitsemän metrin putti ei ollut riittävän jiirissä heti aamusta. Bogi jälleen. Väylät #3 ja #4 pelasin sen sijaan muuten identtisesti edellispäivän kanssa, paitsi etten vaatinut itseltäni niin pitkää puttia vaan liidätin lähestymisheittoni korille myös väylällä #4 ja näistä siis ihannetulokset korttiin kumpanakin päivänä. Parasta peliäni.

Sitten sain honorit ja lähdin varomaan kallion vasenta reunaa. Antsaa tuli liikaa ja se piti ikävän hyvin, joten kakkosheitto väylälle #5 lähti viereisen väylän isolta kiveltä. Upsini kalliolle meni kyllä kohdilleen, mutta luminen kallio ja katolleen päätyvä kiekko ei ollut paras yhdistelmä ja jatkoin kolmosheitolla kallion alta. Blaah. Tuplabogihan siitä tuli ja jälleen mieleen alkoi hiipiä pieni pelko eilisen toistumisesta. Ei, siihen ei nyt ollut varaa ja sain kuin sainkin puristettua väylän #6 kolmella korille ja par-tulokseen haastavan alun ja jälleen upsi-kakkosheiton jälkeen. Cool! Väylälle #7 oli jo par tarjolla, mutta heitin yhden väliheiton puuhun ja tuosta suivaantuneena korjasin väylän #8 huonon avaukseni loistavalla antsalla korille ja otin siitä kaivatun parin. Samassa huumassa meni väylät #9 ja #10 samoin tein ihannetulokseen enkä heittänyt lähestymistä enää pitkäksi. Näemmä sitä on jotain oppinut pahasta päivästä.

Nyt onnistuin jopa väylälle #11 niin hyvin, että pääsin puttaamaan kolmosta n. 8m matkalta mutta jouduin silti tyytymään nostopariin. Putti oli kyllä ihan kohtuullinen, mutta hiukan ponneton, sellainen alaraudan päällä keikkuva. Kovin jo tuttua mallia siis. Vielä jouduin kirjaamaan tuloskorttiini yhden tuplabogin kun par4:na pelattavalle väylälle #12 tuli epäonnea kiekon laskeutumispaikan suhteen ja sain pelata sen ainoan pienen katajan takaa enkä onnistunut kakkosheitossa ollenkaan. Onneksi mandomissiä ei kuitenkaan tullut ja väylästä selvittiin omin heitoin, amatööribogilla. Harmikseni avasin nyt väylän #13 matalana ja kiekkoni kasahti juuri dropparin takana oleviin oksiin ja siltäkin piti tyytyä bogiin. Väylän #14 bogin syynä taas oli päivän pakollisen foren suuntavirhe ja huono keskittyminen koria lähestyessä ja väylän #15 taas sössin säikähdettyäni jälleen tiin oikealla puolella olevaa puuta. Minulla vaan katkeaa heitto tasan siihen kun tuo puu ilmestyy silmäkulmaan kesken heiton ja niin kiekko karkasi liian aikaisin.

Peli lähti vielä kulkemaan pitkällä väylällä #16, jonka pelasin ilahduttavasti ja tarkasti ihannetulokseen, 5 heittoa. Yksi suosikkiväylistäni. Väylällä #17 jouduin vielä taipumaan bogiin kun avaukseni oli varovainen ja lähestymiseni hiukan lyhyt. Viimeiselle väylälle #18 lähdin hiukan pelonsekaisin mielin ja se näkyi jälleen avauksessa. En saanut vietyä heittoa loppuun saakka ja jälleen olin metsässä suunnittelemassa mandon ohitusta. Nyt se meni nappiin upsilla ja yritin kolmosta väylän päähän ja mutkaan. Metsän läpi en suostuisi pelaamaan. Pääsinkin hyvälle paikalle, mutta pitkälle par-putille, joten vielä yhden plussan sain viimeiselläkin väylällä tuloskorttiini kirjata. Tulokseni parani edellispäivästä kolmella heitolla ja kyllä tästä jäi niin paljon paremmat fiilikset! On se pienestä kiinni joskus. Myöhemmin analysoituani pelini lisäksi myös kiekkovalintoja, totesin, että väylälle #18 valitsin väärän kiekon - siihen kun olisi sopinut Sahanmäessäkin pilliväyliä luovinut Opto Air River ja ykkösväylälle taas en saanut jännitykseltäni täyttä vetoa, joten Frost River olisi toiminut siinä Lucid Air Trespassia paremmin. Oppia ikä kaikki.

Lopulta saimme pokaalimme ja pelailimme vielä lisäkisoja, joita Miikka oli järjestänyt kiitettävästi. Olihan mukavat kisat ja ne ei-niin-tärkeät ratingit olivat kakkoskierroksella alustavasti 809 eli tavoitteeseeni 800 pistettä / kierros en ihan yltänyt, kun keskiarvoksi jäi 799 :D
Olihan jälleen mukava tapa päättää kisakausi 2017 ja vuosi Veikkolassa! Ihania kisakumppaneita ja maailman mahtavin laji. Kiitos tästä vuodesta - täyttä päätä kohti seuraavaa siis!

Kilpailun tiedot Kisakoneessa
Kilpailun tulokset ja ratingit PDGA:n sivulla